Perthesin tauti

Perthesin tauti lapsella

Perthesin tauti lapsella

Perthesin tauti oireet alkavat suhteellisen äkillisesti ontumisella. Arkuutta voi olla yhtä lailla nilkassa kuin polvessakin eikä lapsi osaa kunnolla paikallistaa, missä kipu on. Myös rasituksen jälkeen lapsi voi ontua ja valittaa kipua lonkassa. Se on hetki, kun pitää lähteä kysymään apua ja tutkimaan, missä on vika.

Perthesin tauti lapsella on muuten oireeton. Siinä ei ilmene kuumetta, mutta voimakas kipu lonkassa, polvessa tai reidessä kertoo, että kaikki ei ole kunnossa. Kivun aiheuttaa tulehdustilaa, joka on lonkan nivelkalvoissa. Se myös kerää tulehdusnestettä lonkkaniveleen. Vaiva on tyypillinen 3-10 -vuotiailla ja se esiintyy useimmin pojilla kuin tytöillä.

Toimintamme on keskittynyt Ouluun, joten Keskustan suuralue ja Oulunsuu ovat toimipisteidemme sijainnit. Otamme potilaista vastaan myös muualtakin Oulun seudulta tarpeen mukaan ja varsinkin lapsipotilaita on laajemmaltakin alueelta.

Pyydä tarjous

Perthesin tauti saadaan kuriin, jos sen etenemiseen puututaan ajoissa

Varaa aika tarkempiin tutkimuksiin

Perthesin tauti perinnöllisyys on poissuljettu ja taudin todellista aiheuttajaa ei tunneta. Se ei myöskään ole kovin yleinen, joten lapsen lonkan kiputiloissa ei välttämättä ensimmäisenä osata epäillä Perthesin tautia. Monesti syyt laitetaan kasvukipuihin. Oireet alkavat vähitellen ja valitettavasti itse sairauden puhkeamisesta on siinä vaiheessa kulunut jo puolikin vuotta. Tärkeintä on ottaa ontuminen vakavasti ja siksi kääntyä luottamuksella puoleemme, että tutkimme tilanteen. On parempi saada suljettua Perthtesin mahdollisuus pois tai ainakin saada siihen apua mahdollisimman pian.

Vastaamme 48 tunnin kuluessa, jopa nopeammin

Vastaamme 48 tunnin kuluessa, jopa nopeammin

Voit laittaa meille kysymyksen lomakkeella tai ottamalla yhteyttä puhelimitse. Kaikki keskustelut ovat luottamuksellisia eikä niistä peritä vielä sinulta maksua. Teemme sinulle myös arvion kustannuksista. Hintamme ovat kilpailukykyiset, mutta pääasia on kuitenkin se, että voimme kartoittaa lapsesi tilanteen nopeasti, ettei Perthes pahene niin pitkälle, että lapsellesi jää ontumista.

Varaa aika
Kokemuksia asiakkailta

Lukijat kertovat omista kokemuksistaan

Asiantunteva lääkäri auttoi siinä, että saatiin oikea diagnoosi todella nopeasti, eikä meidän tarvinnut käydä useilla eri lääkäreillä. Lapselle annettu hoito perthesin tautiin on ollut hyvää.

Piia
Perthesin tauti

Meillä tilanne meni nuorimmaisen osin siten, että leikkaus oli pakko tehdä. Tässä auttoivat Visa kasinot ja pieni tuuri. Ilman onnenkantamoista olisi tarvittu lainaa.

Sami
Perthesin tauti

Tyttärellämme oli Perthes ja luulimme vain, että se johtuu kasvukivuista, joten aikaa kului aivan liian kauan ennen kuin toimme hänet vastaanotolle. Iso kiitos Ortopedit Oululle siitä, että meidät otettiin tosissaan heti ja tyttäremme sai parhaan mahdollisen hoidon. Saimme hänet leikkaukseen nopeasti ja siitä alkoi myös toipuminen.

Elina ja Mikael
Perthesin hoito leikkauksella

Täytyy myöntää, että olimme vähän hitaita hakemaan apua pojallemme, ja Perthesin tauti pääsi etenemään pitkälle. Meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin leikkaus. Olemme kiitollisia siitä, että meitä ei syyllistetty vaan kaikki klinikan väki otti asiakseen korjata kaiken niin nopeasti kuin mahdollista. Uskomme, että pojalle ei jää tästä mitään näkyvää haittaa.

Simo ja Mirka
Perthesin leikkaushoito

Tyttärelläni oli Perthesin tauti ja yksinhuoltajana minulla oli tiukkaa rahan kanssa. Klinikka järjesti maksusopimuksen, joten sain tyttäreni hoitoon nopeasti ja saimme kuntoutettua hänet ilman leikkausta. Olen kiitollinen siihen, että hoito aloitettiin heti eikä lonkkaa tarvinnut leikata. Nyt tilanne on jo huomattavasti parempi ja paranemisennuste on hyvä.

Emilia
Perthesin tauti kuntoutuksella

Perthesin tauti oli yllätys, mutta onneksi se huomattiin riittävän nopeasti. Leikkausta ei tarvittu ja saimme klinikalla todella hyvää hoitoa. Tulevaisuus näyttää hyvältä.

Noora
Perthesin tauti

Henkilökuntamme auttaa sinua ja lastasi

Klinikallamme on pitkä, jo yli kymmenen vuoden kokemus lasten jalkavaivojen hoitamisessa. Siksi haluamme tarjota sinullekin parasta mahdollista ja ammattitaitoista palvelua. Meillä lapsesi on asiantuntevissa ja luotettavissa käsissä.

Pidämme tärkeänä sitä, että tutkimukset ja sen myötä hoitotoimenpiteet saadaan käynnistettyä mahdollisimman nopeasti taudin toteamisen jälkeen. Se antaa parhaat mahdolliset tulokset jatkoa ajatellen.

Röntgenkuvilla voidaan seurata taudin kehittymistä ja niistä voidaan todeta myös taudin vakavuusaste. Jotkut tapaukset ovat vakavia ja parhaasta hoidosta huolimatta tulokset saattavat jäädä lopputuloksen kannalta huonoiksi. Kannustamme silti tulemaan lasten lonkkakivuissa tulemaan tutkimuksiin mahdollisimman nopeasti, että saadaan tilanne hallintaan sekä kaikki rasitustilanteet kuriin. Teemme kaiken mahdollisen lapsesi parhaaksi.

Perthesin tauti lapsella voidaan hoitaa myös leikkauksella, joten kerromme sinulle tilanteen. Teemme myös täydellisen tutkimuksen lapsellesi.

Perthesin tauti lapsella on hoidettava nopeasti ja ammattitaitoisesti

Ammattitaitoinen henkilökunta on apunasi ja tukenasi

Perthesin tauti lapsella on hoidettava nopeasti ja ammattitaitoisesti

Vaivaisenluuleikkaus ja monet muut toimenpiteet ovat meille arkipäivää, joten olemme panostaneet vahvasti henkilökuntamme koulutukseen. Oppia haetaan ulkomailta sekä niistä käydään luennoimassa myös Suomessa aina silloin, kun siihen tarvetta ilmenee.

Olemme saaneet paljon positiivista palautetta nopeasta ja asianmukaisesta palvelustamme. Olemme varmoja, että asiakaslähtöinen palvelumme on juuri oikea suunta, miten klinikkaamme tulee kehittää ja viedä vielä entistä paremmin eteenpäin.

Perthesin tauti ja monet muut jalkakirurgian sairaudet ovat parasta osaamistamme ja niillä pystymme antamaan sinulle parhaan mahdollisen avun. Toivomme, että otat meihin rohkeasti yhteyttä, jos sinulla on jokin mieltäsi painava asia, johon haluat hoitoa tai tutkimusta. Toimimme pitkällä kokemuksella ja olemme luotettava yksityinen toimija terveydenhuollon alalla. Henkilökuntamme on odottaa sinun yhteydenottoasi.

Tule tutustumaan